"Kirjoittamalla tarinat jäävät elämään"

Heidi Haapalahti

Heidi Haapalahti
Vapaa toimittaja

Kieli on tärkein työkaluni

Sujuvasti kulkevaa tekstiä on ilo lukea. Minusta parhaimmat jutut kertovat sekä tarinan että innostavat lukijaa ajattelemaan, tekemään tai tuntemaan jotakin aivan uutta.

Intohimoni on tuottaa asiakkailleni onnellisia lukijoita. Ideoin ja toteutan laadukasta, tuoretta ja oivaltavaa sisältöä sekä aikakaus-, sanoma- että asiakaslehdille ja editoin toisten kirjoittajien tekstejä. Olen myös kirjoittanut kolme Tammen julkaisemaa puutarhatietokirjaa.

Olen työskennellyt vapaana toimittajana ja yrittäjänä vuodesta 2009. Kirjoittaminen on unelmatyötäni, jolle vakaan pohjan antaa maisterin tutkinto viestintätieteistä.

Suomen lisäksi käytän työssäni tarvittaessa myös englantia, ruotsia ja ranskaa. Vapaa-aikanani olen innokas puutarhaharrastaja, ja nykyään useimmat tekstini kertovatkin ihmisistä ja puutarhoista heidän takanaan.

Yhteystiedot

Aikakauslehdet

Kirjoittamiani juttuja julkaistaan sekä puutarha-alan lehdissä että monissa yleisaikakauslehdissä. Tässä joitakin esimerkkejä erityylisistä teksteistäni.

Puutarhahenkilöt — keskiössä on puutarhaihminen. Tällaisten juttujen valmistelussa on erityisen tärkeää, että toimittaja onnistuu luomaan haastattelutilanteeseen rennon, lämpimän ja luottamuksellisen tunnelman.

Ideajutut — lukija saa innostusta ja ohjeita jonkin projektin, puutarhatyön tai vaikkapa matkan toteuttamiseen.

Puutarhaesittelyt — toimittajan oma havannointi tilasta, sen tunnelmasta, tuoksuista ja äänistä on tärkeä osa jutun rakennetta, mutta ilman puutarhan omistajaan ja hänen ajatuksiinsa tutustumista teksti jäisi silti vaillinaiseksi.

Intohimoiset harrastajat — napakkaa asiaa ja vinkkejä jostakin kasvista tai puutarhan osa-alueesta. Tekstejä maustaa aiheeseen perehtyneen haastateltavan intohimo ja persoonallisuus.

Puutarhahenkilöt

Pieni mutta pursuava potager-artikkelin havainnekuva

Pieni mutta pursuava potager

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

”Kutsun itseäni myöhäisherännäiseksi vihannestarhuriksi. Olen aina rakastanut kukkia ja muita koristekasveja ja valmistunutkin aikoinani puistopuutarhuriksi. Mieheni ja minun Vantaan Päiväkumpuun rakentama puutarha on vihreä ja täynnä puita ja perennoja…

Lataa PDF-näyte
ruusujen taika-artikkelin havainnekuva

Ruusujen taika

2016
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Voimakas, makea tuoksu leijuu puutarhassa ukkosta enteilevässä ilmassa. Kukkakuosiin verhoutuneet ruusupensaat ja -köynnökset ryöppyävät kapeiden kulkuväylien ylle ja oksin piikit tarraavat ohikulkijaan. Aili Myllylän noin 300 ruusua ovat heinäkuussa…

Lataa PDF-näyte
Kauneusterapiaa-artikkelin havainnekuva

Kauneusterapiaa

Kodin Kuvalehti 2014
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Aurinko paahtaa pilvettömältä taivaalta. tänään Titte Törnroth-Sarkkinen ei ole tehnyt yhtään puutarhatöitä. On niin kuuma, että Coffee-koirakin jaksaa vain loikoilla varjon viileydessä. Heinäsirkat säksättävät kiivasta rytmiään…

Lataa PDF-näyte
Rakas paikka-artikkelin havainnekuva

Rakas paikka

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

”Tänään minulla on vapaapäivä, joten tulin käymään viljelypalstallani niin kuin melkein kaikkina muinakin vapaapäivinä. Hankin palstan kymmenisen vuotta sitten – ensin yhden aarin ja sitten sen…

Lataa PDF-näyte

Ideajutut

Unelmien viherkatto-artikkelin havainnekuva

Unelmien viherkatto

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Kevyinkin viherkattovaihtoehto painaa yli 50 kiloa neliöltä, joten se vaatii paljon rakenteiden kestävyydeltä. Loivasti kalteva viherkatto on helpoin rakentaa, koska silloin ei tarvitse huolehtia kasvualusta kiinnittämisestä. Rakennustaiton on julkaissut…

Lataa PDF-näyte
Joulutunnelmaa Tukholmasta-artikkelin havainnekuva

Joulutunnelmaa Tukholmasta

Viherpiha 2016
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Taivaalta tihkuu vettä, mutta Slottsträdgård Ulriksdalin valoisten kasvihuoneiden sisällä vallitsee lämmin juhlatunnelma. – Rakastamme tätä paikka! Tänä vuonna ostamme jouluksi vain kukkia ja annamme lahjarahat pakolaisille, käytävällä vastaantuleva…

Lataa PDF-näyte
23 ideaa puutarhaan-artikkelin havainnekuva

23 ideaa puutarhaan

Ilona & Puutarha
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Ruotsalaiset puutarhaharrastajat ovat hurahtaneet kierrätykseen. Vain mielikuvitus on rajana sille, mitä kaikkea voi hyödyntää kukkaruukkuina tai taimipotteina. Säilyketölkkien ja ämpäreiden lisäksi kasvit voi istuttaa myös ostoskoriin, joka on helppo napata vaikka mökille mukaan…

Lataa PDF-näyte
Jäänsärkijät-artikkelin havainnekuva

Jäänsärkijät

Unelmien Talo & Koti 2015
teksti teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Kellopeliä. Herkät lumikellot ovat puutarhan ensimmäisiä kukkijoita, jotka nousevat esiin lumipälvien keskeltä. Lumikelloja muistuttavat kookkaammat kevätkellot kukkivat hieman myöhemmin. Viihtyessään ne levittäytyvät kunnon tuppaiksi…

Lataa PDF-näyte

Puutarhaesittelyt

Vuoteen mahtuu monta huippuhetkeä-artikkelin havainnekuva

”Vuoteen mahtuu monta huippuhetkeä”

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Eeva Kangas

Kirpeän vihreä kevät on Sisko Hallavainion lempiaikaa puutarhassa. Se alkaa huhtikuussa pienten sipulikukkien värikkäistä kukkamatoista ja päättyy kesäkuun alussa, kun hedelmäpuiden valkoiset kukat ja viimeisten suurten tulppaanien läpikuultaviksi lakastuneet terälehdet...

Lataa PDF-näyte
Aikaansa edellä-artikkelin havainnekuva

Aikaansa edellä

Viherpiha 2016
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Avaamme korkean pensasaidan keskellä olevan portin ja astumme sisään Ruotsin kenties kuuluisimpaan yksityispuutarhaan Skoonen Höganäsissa. Hämärässä vehreydessä talvio- ja murattimattojen läpi kulkeva kapea polku johtaa…

Lataa PDF-näyte
Omavarainen Ainola-artikkelin havainnekuva

Omavarainen Ainola

Viherpiha 2016
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku ja Santeri Levas / Suomen valokuvataiteen museo

Vuonna 1903 Jean ja Aino Sibelius halusivat pois Helsingin humusta. He hankkivat uutta kotiaan varten vajaan hehtaarin kokoisen metsäisen rinnetontin Kielomäeltä Järvenpäästä, noin puolen kilometrin päästä…

Lataa PDF-näyte
Chez Villa Rosa-artikkelin havainnekuva

Chez Villa Rosa

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Ensi joulukuussa me olemme asuneet Villa Rosassa tasan 20 vuotta. Puutarha on meidän aikaansaannostamme, mutta isot puut ovat edellisten asukkaiden jäljiltä. Yksi niistä on kuparilaatalla varustettu Kotikuusi, joita istutettiin…

Lataa PDF-näyte

Intohimoiset harrastajat

Kannat kattoon-artikkelin havainnekuva

Kannat kattoon

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Elokuun lopulla kemiläisen Salme Heponiemen puutarha näyttää siltä, kuin se olisi juuri voittanut äkkilähdön etelään. Valokatteen suojaaman terassin lämmössä kukkii suurissa ruukuissa upea kokoelma kannoja. Niiden kookkaiden, tuulenvireessä vienosti…

Lataa PDF-näyte
Kuuminta hottia-artikkelin havainnekuva

Kuuminta hottia

Viherpiha 2017
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Rauno Selamaan 36-neliöinen kasvihuone muistuttaa elokuun alkupuolella vehreää chilipaprikaviidakko, johon vesiviljelyjärjestelmän lorina luo eksoottisen äänimaiseman. Monien tammikuussa kylvettyjen chilien varret ovat jo muuttuneet puumaisiksi…

Lataa PDF-näyte
Kukilla kruunattu kasvimaa-artikkelin havainnekuva

Kukilla kruunattu kasvimaa

Iltalehti Kesämökki 2016
teksti Heidi Haapalahti kuvat Teija Tuisku

Valkoraitaisen viiruhelpiheinikon keskellä kohoaa betonitöillä koristeltu portti, josta kuljetaan Heikin ja Kalervon koristeelliselle kasvimaalle. Siellä lehtikaalit on istutettu ympyrän muotoon, ja kukkia kasvaa vihannesten joukossa kaikkialla…

Lataa PDF-näyte
Pottua pöytään-artikkelin havainnekuva

Pottua pöytään

Glorian puutarha 2013
teksti Heidi Haapalahti kuvat Hanna Marttinen

Aira Sevón muistaa yhä sen maun. Isoisän kesämökillään kasvattamat, suussa sulavan ihanat perunat tekivät lähtemättömän vaikutuksen pienen tytön kieleen ja mieleen. Intohimo pottuihin roihuaa yhä – uran juristina tehnyt Aira kasvattaa nykyään miehensä Peter Holmbergin kanssa…

Lataa PDF-näyte

Asiakaslehdet

Asiakaslehtien tehtävänä on sekä viihdyttää ja informoida lukijaansa aikakauslehtien lailla että tuoda esiin lehden kustantajan markkinointiviestiä ja sitouttaa lukija-asiakasta. Tässä muutamia esimerkkejä viimeaikaisista töistäni asiakaslehtiin.

Kesä-lehdet

Kesä

2013—2015
toimitus: Otavamedia Asiakasviestintä

Olen kirjoittanut puutarhamyymälöissä jaettuihin Kekkilän Kesä-lehtiin muun muassa herkkuperunoiden viljelystä, kompostoinnista, huonekasviharrastuksesta sekä kerrostalon yhteisöpuutarhan rakennustalkoista ja niiden jälkeen vietetyistä hauskoista pihajuhlista.

Lehden kustantaja on pohjoismaiden johtava puutarha-alan yritys Kekkilä Group. Lehdet käännettiin myös Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Baltian maita varten, joten tietty yleiskattavuus piti ottaa huomioon myös teksteissä – puutarhanhoitoa helpottavien ja viljelyintoa kasvattavien puutarhatuotteiden esilletuomisen lisäksi.


Kipinä-asiakaslehden havainnekuva

Kipinä

2013—
toimitus Turvata Oy

Ideoin kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän paloturvallisuuteen ja alkusammutukseen keskittyvän Kipinä-asiakaslehden sisällön lehden julkaisijan kanssa. Kirjoitan myös pääosan lehden jutuista sekä editoin kaikki muiden kirjoittajien lehteen tulevat tekstit.

Kipinä-lehteä julkaisee paloturvallisuus- ja alkusammutusalojen valtakunnallinen asiantuntijaliikkeiden Turvanasi-ketju. Se on suunnattu teollisuuden ja kiinteistö- ja kuljetusalan paloturvallisuuden vastaaville sekä alan yhteistyökumppaneille ja vaikuttajille.

Lataa PDF-näyte

Kotitarhurin vihreä opas-asiakaslehden havainnekuva

Kotitarhurin vihreä opas

2015
toimitus: A-lehdet

Ideoin ja toteutin Luhta Homen uusien puutarhatuotteiden mallistoa ja sen monikäyttöisyyttä esittelevän oppaan valokuvaaja Teija Tuiskun ja A-lehtien kanssa. Kirjoitin oppaan tekstit sekä toimin kuvausavustajana. Opasta jaettiin A-lehtien julkaisujen välissä keväällä 2015.

Kotitarhurin vihreän oppaan julkaisija Luhta Home edustaa modernia skandinaavista kodinsisustusta. Sen tuotteet on tarkoitettu sekä taimien että viherkasvien kasvatukseen sisällä että muuhun kodin sisustamiseen.

Lataa PDF-näyte

Kirjat

Tietokirjojen sisällön ideointi ja tekstien kirjoittaminen on vapaampaa ja luovempaa mutta myös monin tavoin vaativampaa kuin yksittäisten lehtijuttujen työstäminen. Kirjan tekstien täytyy olla vetäviä ja sopivasti vaihtelevia ensilehdiltä takakanteen saakka.

Tammi on julkaissut kaikki kolme kirjaa, jotka olen tehnyt Teija Tuiskun ja Suvi Lehtosen (Lavatarhuri) kanssa.

Makutarhuri-kirjan havainnekuva

Makutarhuri

Heidi Haapalahti ja Teija Tuisku
Tammi 2016

Makutarhuri virittää vihannesten maut huippuunsa! Tiedätkö, miksi itse kasvatetut perunat maistuvat taivaallisilta, mutta salaatista voi joskus tulla kitkerää? Makutarhurin neuvoilla voit vaikuttaa kasvattamiesi vihannesten makuun.

Makutarhuri kokoaa yksiin kansiin eri vihanneslajeille räätälöidyt makuun vaikuttavat viljelyvinkit. Kirjassa opastetaan herkkulajikkeiden valintaan, makuun vaikuttaviin viljelytapoihin ja sadon jalostamiseen esimerkiksi valkaisemalla, hapattamisella tai savustamalla. Helpoilla konsteilla aateloit vihannesten maun.

Satokauden päätteeksi järjestetään vielä tasting: mikä on paras tomaattilajike eri resepteihin, mikä perunalajikkeista maistuu maukkaimmalta.

Osta verkkokaupasta

(Adlibris)


Lavatarhuri-kirjan havainnekuva

Lavatarhuri

Heidi Haapalahti, Suvi Lehtonen ja Teija Tuisku
Tammi 2015

Lavatarhurista löytyvät ohjeet niin viljelylavojen tekoon kuin eri kasvilajien viljelyyn lavassa. Luonnonmukaisessa lavatarhassa kasvualustasta huolehditaan siten, että samaa kasvualustaa voi käyttää vuodesta toiseen. Kirjassa ohjeistetaan erilaisten katteiden käyttöön, kasvualustan pieneliöstöstä huolehtimiseen ja luonnollisista raaka-aineista tehtyjen lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistamiseen.

Teoksen tunnelmalliset kuvat houkuttelevat hyötyviljelyn riemukkaaseen maailmaan ja esittelevät erilaisia lavaratkaisuja. Luonnonmukaiset hoito-ohjeet ja hyviksi havaitut viljelyniksit auttavat onnistumaan oman sadon kasvattamisessa.

Osta verkkokaupasta

(Adlibris)


Kierrätyspuutarha-kirjan havainnekuva

Kierrätyspuutarha

Heidi Haapalahti ja Teija Tuisku
Tammi 2013

Ensimmäinen kattavasti kierrätyspuutarhaan paneutuva kotimainen tietokirja! Runsas kuvitus, innostavia kierrätysideoita ja teko-ohjeita pientavaraa, rakenteita ja maaperää myöten. Kirja esittelee herkullisesti kuvitettuja kierrätysideoita pienistä ja helpoista töistä mittaviin projekteihin ja antaa selkeät ohjeet niiden toteuttamiseen.

Kirpparien ja ullakkojen pikkuaarteet ja järeämpikin romu pääsevät uuteen käyttöön kaunistamaan pihaa ja edistämään kasvatusta. Kierrätysmateriaaleista syntyvät istutusastiat, kasvituet, polut ja patiot, aidat ja portit, muurit ja reunukset ja monenlaiset piharakennukset. Sadevesi otetaan hyötykäyttöön, ja myös erilaisia maa-aineksia kierrätetään ja hyödynnetään.

Osta verkkokaupasta

(Adlibris)

Sosiaalinen media

Kirjoitan Viikonlopputarhuri-blogissani puutarhaharrastuksestani sekä mökkipuutarhastani, jota ehdin hoitaa viikonloppuisin ja lomilla. Rakastan herkkuvihanneksia, kukkien ja mullan tuoksua sekä kaikkea kaunista.

Blogihavainne Tutustu blogiini
facebook-icon

Kirjojemme Facebook-sivut, joita päivitän


Instagram-icon

Instagram

Viikonlopputarhuri instagramissa: @viikonlopputarhuri

Ota Yhteyttä

Kaunokynä
Heidi Haapalahti
vapaa toimittaja

Siltakatu 18
05900 Hyvinkää

Y-tunnus: 2248175-7

kaunokyna(at)gmail.com


050 3737 707